perjantai 27. syyskuuta 2013

Glacier National Park!

Vietin viime viikonlopun toisen kämppikseni kotona. Hän on kotoisin Kalispell nimisestä pienestä kaupungista, joka on parin tunnin ajomatkan päässä Missoulasta pohjoiseen. Meillä molemmilla oli kokeet perjantai iltapäivällä, joten päästiin aloittamaan viikonlopun vietto vasta alkuillasta. Ajomatka Kalispelliin meni nopeasti maaseutumaisemia katsellen ja Amerikan historiaan tutustuen. Matkalla nähtiin nimittäin monia alkuperäisten amerikkalaisten asuttamia kyliä ja jopa yliopisto, jonne on pääsy vain natiiveilla amerikkalaisilla.

Viikonlopun kohokohta oli retki Glacier kansallispuistoon, joka on yksi tunnetuimmista Yhdysvaltojen kansallispuistoista. Kämppiksen kotoa oli kansallispuiston porteille reilun puolen tunnin matka. Hänen vanhemmat ja nuorempi sisko lähtivät myös meidän mukaan. Glacier on suuri kansallispuisto, pinta-alaltaan yli 4000 neliökilometriä. Kansallispuistoa halkoo korkeat ja kiviset vuoret, joista nimi Rocky Mountains juontuu. Luonto oli paikoitellen vihreää, mutta vuoret karuja. Vuorilla nähtiin valkosarvisia lampaita ja murmeleita. Vuoriston korkeimmilla kohdilla (n. 2800 metriä merenpinnasta) oli jäätiköitä. Kansallispuistossa otin paljon kuvia, tässä muutamia! :)

Oltiin lähellä Kanadan rajaa


Glacier kansallispuiston suurin järvi, Lake McDonald




Etsi kuvasta kaksi murmelia




Jäätiköitä ja syksyn tunnelmaa

Mary's Falls

3 kommenttia: