sunnuntai 11. elokuuta 2013

Yliopistovaihtoon Yhdysvaltoihin


Hei kaikille!

Enää alle viikko mun suuren unelman, vaihto-opiskelun Yhdysvalloissa, alkamiseen! Lähden ensi viikon perjantaina 16. elokuuta ja tuun takaisin ihan joulukuun lopulla. Vaihtokaupunkini on Missoula, joka sijaitsee pohjoisessa Montanan osavaltiossa. Kaupunki on pieni, vähän alle 70 000 asukkaan laakso vuorten välissä ja lähellä luonnonkauniita kansallispuistoja. Asukasmäärään nähden opiskelijoita on Missoulassa paljon. Opiskelen kaupungin ainoassa yliopistossa, University of Montanassa.

Suomessa olen pari vuotta opiskellut yleistä ja aikuiskasvatustiedettä Helsingin yliopistossa. Vaihdossa University of Montanassa olen suunnitellut opiskelevani muutaman kasvatustieteen kurssin sekä lisäksi pari kurssia liikunta/terveystieteitä. Kasvatustieteen tutkintoon kuuluu paljon vapaasti valittavia opintoja, joten ei ole ongelma saada vaihdossa suoritettuja kursseja hyväksiluettua Helsingin yliopiston tutkintooni.

Yliopisto-opiskelun ohella toinen mun suuri unelma on urheilu. Yhdysvalloissa tosi monissa yliopistoissa on useiden eri lajien urheilujoukkueita. Haluan nähdä, millaista yliopistourheilu ja ylipäänsä urheilukulttuuri USA:ssa on! University of Montanassa ei ole hiihtojoukkuetta, mutta olen ajatellut pyrkiä mukaan triathlon tiimiin. Kestävyysurheilijana ja entisenä uimarina triathlonin lajit eli uinti, pyöräily ja juoksu, luonnistuvat multa hyvin ;)


 
 
 
 
Vaihto Yhdysvalloissa on mun tähänastisen elämän suurin unelma. Kolme vuotta sitten yksi hyvä kaverini oli vaihdossa, josta syntyi kipinä ja tunne siitä, että munkin on joskus päästävä. Oon aina tykännyt matkustella ja halunnut nähdä uusia paikkoja. Vielä lukiossa englanti oli mun heikoin kouluaine, mutta nyt oon sitäkin kovalla sisulla kehittänyt. Yliopistossa oon käynyt jopa enkun puhekurssin sekä ollut Suomeen tulevien vaihtareiden tutorina :) Luentoja ja tenttikirjojakin on ollut englanniksi.

Tää viikko on ollut täynnä tekemistä. Alkuviikosta oli kesäopintojen tentti, jonka jälkeen seurasi mukavia päiviä perheen, sukulaisten ja kavereiden kanssa, treenejä ja eilen juoksin neljättä kertaa puolimaratonin. Huomenna alan pakkaamaan tavaroita. Oon tehnyt (pitkän) listan kaikista mukaan otettavista tavaroista, joten eiköhän pakkaus hoidu aika nopeasti ja mukaan tulee toivottavasti vain kaikki tarpeellinen ;)


- Petra
 

2 kommenttia:

  1. JEEEEE ihan supermahtavaa että pääset lähtemään!! Turvallista matkaa ja nauti, älä epäröi kokeilla kaikkea mitä oot aina halunnut, mutta muista olla myös se fiksu Petra kenet me tunnetaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiiitos paljon! Todellakin! :)

    VastaaPoista