keskiviikko 21. elokuuta 2013

Perillä Missoulassa

Nyt on siis jo tiistai, mutta sain vasta nyt netin toimimaan täällä. Ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen kirjoitin koneelle muistiin:

Lauantai 17.08.2013

Eilinen päivä meni kokonaan matkustaessa. Jos Pariisin lentokentän kaaosta ei lasketa, niin koko pitkä matka sujui erittäin hyvin. Ehdin kaikille lennoille ja laukkukin seurasi perässä. Pariisin kentällä mulla oli vain tunti aikaa vaihtaa lentoa. Onneksi parilla muullakin suomalaisella oli sama reitti HKI-Pariisi-Salt Lake City, koska Pariisissa vaihto ei ollut yksinkertainen. Saapuvan ja lähtevän terminaalin piti olla vierekkäin, mutta väliä oli kuitenkin varmaan kilometri ja piti mennä myös lentokenttämetrolla. Juostiin hulluna paikasta toiseen: ainakin viiteen kertaan piti näyttää passit ja muut paperit, kolme kertaa tehtiin turvatarkastus ja koko terminaali oli arviolta puoli tuntia pysähdyksissä, jolloin mikään jono ei liikkunut mihinkään. Kone onneksi odotti meitä, joten ehdittiin lennolle. Missoulan kentällä oli vastassa yliopistolla kansainvälisissä palveluissa työskentelevä Kevin. Hänen kyydillään jatkettiin neljän muun vaihtarin kanssa asunnoille. He kaikki asuvat kampukselle, mutta mun koti on Lewisin ja Clarkin opiskelijakylässä, joka on noin kahden kilometrin päässä kampukselta. Mulla on kaksi amerikkalaista kämppistä, joista toinen on jo majoittunut tänne, mutta toinen muuttaa vasta viikon päästä. Lewisissa ja Clarkissa kaikilla on oma huone, mutta jaamme kettiön, vessan ja olohuoneen.

Eilen illalla kun vihdoin olin päässyt kämpälleni ja mulle oli kerrottu kaikki asunnon säännöt ym., niin väsytti tosi paljon. Laskeskelin, että olin valvonut jo yli 25 tuntia. Koko päivän olin syönyt vain eväitä, joten oli kauhea nälkä. Näin pihalla pelaamassa kaksi irlantilaista vaihtaria, joten menin kysymään heiltä missä olisi lähin kauppa. He tulivat mukaan ja lähdettiin läheiselle huoltoaseman kaupalle, josta ostin smoothieta. Olisi tietenkin tehnyt mieli jotain ruokaisampaa, mutta en huomannut kaupassa paljoa muuta kuin sipsejä ja keksejä…

Tämä päivä on mennyt ihan mukavasti. Viime yön nukuin aika huonosti, mutta nopeasti olen kuitenkin sopeutunut tähän aikaeroon. Täällä aika on siis 9 tuntia jäljessä Suomen aikaa. Tänään käytiin muiden vaihtareiden kanssa Walmartissa, joka on iso kauppakeskus täällä. Jotkut ihmettelivät kuinka iso kauppa on, mutta mun mielestä se vastasi aika lailla Suomen citymarketteja ja prismoja. Ainut vaan, että tarjonta oli tietenkin amerikkalaista ja myös halvempaa kuin Suomessa. Niin ja kaikilla kaupassa oli isot kärryt aivan täynnä kaikkea amerikkaista ruokaa. Ostettiin lakanat ja tyyny ym. pientä tarviketta asuntoon sekä ruokaa.

Kampusalue vaikuttaa ihanalta! Kaikki on tosi nättiä siellä. Isot nurmikkoalueet vihertävät ja rakennukset ovat vanhoja ja hienoja. Yliopistorakennuksia on siellä paljon. Alue onkin noin neliökilometrin kokoinen. Suoraan päärakennuksen takana kohoaa vuori, jossa menee useita vaellusreittejä.

Täytyy vielä sanoa, että täällä on tosi kuuma. Ainakin +30 asetta eli tosiaankin kunnon kesäsää. Käytiin tänään yhden australialaisen kanssa läheisellä Clark Fork River joella. Se on tosi matala joki. Harva oli siellä uimassa, mutta monet kelluivat uimarenkaidensa päällä ja ajelehtivat virran mukana.

2 kommenttia: